Naiset, äänestäkää naisia

Eduskuntavaalit lähestyvät. Mietitäänpä huolellisesti – itse kukin – ketä äänestämme.

Naiset saivat Suomessa yleisen ja yhtäläisen äänioikeiden sekä vaalikelpoisuuden vuonna 1906. Ensimmäisenä maailmassa, vaikka Uusi-Seelanti usein tästä kunnian ottaakin. Mutta Uudessa-Seelannissa äänioikeus ei koskenut koko väestöä, sillä alkuperäkansojen naisille (ei kai miehilläkään?) ei äänioikeutta suotu. Eivätkä naiset voineet asettua ehdolle, eli NAISET SAIVAT OIKEUDEN ÄÄNESTÄÄ MIEHIÄ! Tästä aiheutin melkeinpä diplomaattisen selkkauksen YK-suurlähettiläänä ollessani, kun Uuden-Seelannin juhliessa hienoa saavutustaan onnittelin heitä siitä, että naiset saivat oikeuden äänestää miehiä.

Kevään ehdokasasettelussa meille tarjotaan enemmän miehiä kuin naisia. Eli meillä naisilla voi olla vähemmän valinnanvaraa, mutta jokaisella puolueella on upeita naisia tarjolla. Ikärasismiakin taitaa olla, sillä miesehdokkaista n 20 % on yli 60-vuotiaita, kun taas naisissa vastaava prosentti on noin 12. Paluuta yrittävistä 30:sta ehdokkaasta iso osa on tuttuja mieskonkareita! Voi toki olla niin, että tämän päivän maailmassa se, onko ehdokas mies vai nainen, ei ole merkityksellinen. Näin taisin itsekin ajatella joskus, kun olin sitä mieltä, että tasa-arvo Suomessa on jo pitkällä.

Mutta naisenemmistö eduskunnassa takaa vaikuttamisen yhteiskuntamme kaikilla lohkoilla, erityisesti taloudessa. Tähän meillä on huhtikuussa mahdollisuus. Hyvät naiset, tartutaan tuohon mahdollisuuteen, äänestetään naisia ja otetaan meille kuuluva toimintavalta, päätäntävalta 19.4.2015!!!!! Kääritään sitten hihat ja tehdään yhteistyötä – myös miesten kanssa maan asioiden kuntoon laittamisessa.

2 kommenttia artikkeliin “Naiset, äänestäkää naisia

  1. marja sokajärvi kirjoitti:

    Ehdottomasti samaa mieltä Marjatan kanssa! Kaikessa päätöksenteossa ja lainsäädäntötyössä kaivattaisiin naisnäkökulmaa enemmän. Tuo toteutuu vain äänestämällä naisia. En ole naiskiintiöiden kannattaja, mutta eduskuntavaaleissa naisedustajien määrä pystyttäisiin helpolla lisäämään tukemalla erittäin hyviä, kyvykkäitä naisehdokkaita, joita on tarjolla useita.

  2. Ulla-Maija Finskas kirjoitti:

    Olipa mielenkiintoinen informaatio tuosta Uuden-Seelannin tilanteesta. Hyvä että tuli ”korjattua” – aivan kuten Marjatta sanoo, naiset saivat siis
    luvan äänestää miehiä.

Kommentoi