Miten eduskunnan Niinistöt varmistavat uskottavan puolustuksen?

Tiedote

Kokoomuksen eurovaaliehdokas ja entinen suurlähettiläs Marjatta Rasi pitää tervetulleena, että myös Vihreät ja Perussuomalaiset ovat valmiita keskustelemaan Suomen puolustuksen tulevaisuudesta. Jussi ja Ville Niinistö arvioivat Suomen Kuvalehdelle antamassaan haastattelussa, että Suomen paras turva on uskottava puolustuskyky. ”Uskottavan puolustuskyvyn tärkeydestä ei kukaan ole eri mieltä. Suomen on huolehdittava omasta puolustuksestaan, olimme sitten yksin tai Naton jäseniä”, Rasi sanoo.

Rasi toivoo, että keskustelussa otettaisiin askel eteenpäin. ”Puolustuksen uskottavuuden arvioivat aina ulkopuoliset tarkkailijat. Puolustusbudjetilla on tässä merkittävä rooli, sillä se vaikuttaa materiaalihankintoihin ja käytettävissä oleviin suorituskykyihin. Tärkeässä roolissa on myös joukkojen koulutus sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan ja YK:n rauhanturvatoimintaan”, Rasi jatkaa. Hän olisi mielellään kuullut, millä tavoin ja millaisella summalla eduskunnan Niinistöt puolustuksen uskottavuudesta ovat valmiita huolehtimaan.

Rasi muistuttaa, että Suomella on edessään suuria hankintoja puolustusmateriaalin vanhentuessa. ”Nato-jäsenyys ei vaikuta merkittävästi puolustusbudjetin suuruuteen. Joudumme korvaamaan nykyistä materiaalia joka tapauksessa lähivuosina”, Rasi sanoo.

Kommentoi